Jebuland

.. ja nyt lähdenkin tästä pinkomaan tuonne rinteeseen(, vaikka käskettiin pysyä paikalla.)

TOIVOO JEBU

Häpeä myöntää, mutta koiran kanssa harrastaminen on jäänyt aika vähiin tänä syksynä. Lenkkeilty on kuten ennenkin ja välillä mukamas vähän treenailtu tokoa, mutta siinäpä se sitten onkin ollut. Ne harvat kerrat, jolloin ollaan tottelevaisuutta treenattu, koira on käyttäytynyt kuin mikäkin villinulikka. Se kyllä istuu pyydettäessä (juuri ja juuri), mutta sen jälkeen alkavat ongelmat. Maahan pitää käskeä useaan otteeseen ennen kuin kyynärpäätkin vihdoin koskevat maahan. Seuraavaksi jos kehottaa ”sivu”, niin velikulta syöksyykin täysillä kohden, hypähtää vasten ja yrittää sen jälkeen aloittaa riehakkaan takaa-ajoleikin. Onkohan tämä jotain ”ylimenoikää” joka helpottaa jossain vaiheessa, vai onko kyse yksinkertaisesti siitä että pitäisi vain harjoitella, harjoitella ja harjoitella.

Matkalla isomummilaan (jolle Jebu tuntuu nykyisin olevan se tärkein vieras). Jeppen kaula hohtaa pinkkinä, mihin on syynä se, että tuli trimmailtua sitä vähän liikaa.. Nyt karva on taas kasvanut säädyllisen mittaiseksi.

Jiihaa, vihreää nurmea ja aurinkoa!

Oli tarkoitus ottaa cockerin ja walesin yhteisposeeraus, mutta se ei onnistunut kun walesiosapuoli ei pysynyt paikallaan. Yksittäisposeeraus sentään sujui näin hyvin.

Syksyn ensilumi nenänpäässä.

.. kuulu Jebun elämään. Tässä tätä kirjoittaessani se ravaa makkarin ja olkkarin väliä, kiikuttaen yksitellen Ougen leluja oman makuualustansa ääreen. Erityisen rakkaiden/kiellettyjen pehmolelujen kuljetuksen huomaa jo ennen kuin koira ilmestyy seinän takaa: sen askelissa on sellainen poikkevan kevyt tahti, tyyliin "mullapas on tällainen jutska nyt suussa".

Rokotuksilla on käyty. Eläinlääkäri tarkisti samalla sydänäänet ja hampaiston, ja kaikki oli kunnossa. Painoa muuten 20,7 kg - vain 100 grammaa enemmän kuin heinäkuun alussa, vaikka Jeeben on leventynyt selvästi kesän lopusta lähtien.  Eli massa on vain muuttanut muotoaan? Pistän kyllä tämän Neu-ruokavalioon siirtymisen ansioksi. Jebu ei syö enää ollenkaan nappuloita, Neun lisäksi se saa satunnaisesti kanansiipiä (lampaan luut eivät kelpaa!).  Tilavuuden kasvusta ilahtuneena olin tuumaillut osallistua Tampereen ryhmänäyttelyyn itsenäisyyspäivänä, mutta tulikin muuta menoa sille päivälle. Menee siis ensi vuoteen näyttelyuran jatkuminen, mikäs siinä. Turussakin järjestetään kyllä marraskuussa näyttely, mutta olen siellä kehäsihteeriharjoittelijan ominaisuudessa.

Ai niin, Jebu on taas yökyläillyt parissakin paikassa. Ensimmäisellä kerralla työkaverini luona kaksi viikkoa sitten, ja tällä viikolla sunnuntaista tiistaihin vakkaripaikassaan Haliskosken tuntumassa. Samainen perhe ottaa Jepen huomaansa kun lähden pojan kanssa vuodenvaihteessa 3,5 viikoksi Afrikkaan. Ihan hyvin oli mennyt - mitä nyt perheen isäntä oli töistä tullessaan bongannut koiran pöydältä seisomasta. Sieltä oli vissiin paremmat näköalat ulos. Myös kilpikonna kiinnosti Jebua kovasti. Parhaat asemat konnan tutkimiseen olivat kuulemma löytyneet akvaarion alta.

Tänään ajattelin kiertää Aurajoen lenkin, eli ensin Halisiin saakka joen "tuolta puolelta" kulkien ja sen jälkeen YO-kylän ja koirapuiston reittiä takaisin. Ja huomenna vaikkapa Vaarniemeen, jossa ei ole tullut käytyä pitkään aikaan.

Jebu suoritti eilen hyväksytysti spanielien taipumuskokeen. Olin jännittänyt päivää kovasti etukäteen, varsinkin kun viikon alussa näytti siltä että poitsun halukkuus vesinoutoon on näin kesän lopun kunniaksi hiipunut. Myös hakuosuus arvelutti hieman, koska täällä keskikaupungilla on aika vaikea löytää "koskemattomia" metsiä joissa harjoitella. Jäljestyksen suhteen sen sijaan olin luottavaisempi. Jebu oli osoittanut taippariharkoissa aivan uskomatonta intoa ja tehokkuutta jäljen seuraamisessa ja kaadon löytämisessä.

Haku, laukaus ja jäljestys sujuivat kokeessa todella hyvin. Jeppe lähti hakuosuudessa omille teilleen saman tien kun olin päästänyt sen vapaaksi: lähellä kulki peurapolku jota se lähti seuraamaan. Välillä koira katosi näkyvistä ihan kokonaan, mutta ilmestyi pian tarkistamaan että ihmiset tulevat perässä. Laukauksen se noteerasi muttei jäänyt sitä sen pidemmäksi aikaa miettimään: kas kun kakkimispaikka oli juuri etsinnän alla. Lopuksi, Jebun jälleen irrottua vähän kauemmas, sain luvan kutsua sen luokseni ja se tulikin riemusta laukaten. Olimme metsässä selvästi 20 minuuttia (= suorituksen maksimikestoa) lyhemmän aikaa, koska tuomarin mielestä metsässä on turha kuleksia jos koirasta heti näkee että se taitaa homman.

Jäljestys tehtiin sammalista pehmeässä mäkisessä maastossa. En ehtinyt edes opastaa Jebua jäljelle, kun se oli jo ottanut vainun ja lähtenyt innokkaasti liikkeelle. Pari kertaa se kulki jäljen ohi ja kääntyi katsomaan meitä hieman ihmettelevästi, ikään kuin olisi vasta silloin huomannut perässätulijat. Kehotin sitä etsimään, ja se löysikin jäljen uudelleen. Kaatoa (verinen pupu, jonka sininen silmä pullotti päästä huomiota herättävästi) se jäi nuuhkimaan, minkä jälkeen sain mennä Jebun luo kehumaan sitä. Se kylläkin oli jo matkalla "seuraavalle rastille", olisi selvästi halunnut jatkaa jäljestämistä pidempään. Olen jo aiemmin huomannut että jäljen seuraaminen kiinnostaa koiraa tuhat kertaa enemmän kuin itse kaato. Varmaankin se oli pettynyt kun pupu oli kuollut eikä siitä näin ollen ollut takaa-ajettavaksi?

Viimeinen osuus, vesityö, oli dramaattisempi. Jebu ei noin vain pulahda oudompiin vesiin, vaan haluaa kartoittaa pohjarakenteet ja rannat sitä ennen. Olin tällä viikolla harjoituttanut sitä useilla erilaisilla rannoilla, jotta rohkeus vähän kasvaisi. Heitin kynityn pukkimme ja Jebu jäi katselemaan sitä. Sitten se alkoi verkalleen kahlata noin kyynäriin saakka, pysähtyi, kääntyikin takaisin rantaan päin ihmettelemään valokuvaajaa joka seisoi muutaman metrin päästä minusta vasemmalle. Kääntyi takaisin "ulapalle", nyt jo vähän syvemmälle, sitten minuun päin. Minä yritin rohkaista innokkaalla äänellä hakemaan keppiä. Lopulta Jebu tuumi että no mikä ettei, ui pukin luokse ja lähti tulemaan takaisinpäin. Pari metriä ennen rantaa se pudotti pukin suustaan (tätä se on tehnyt paljon viime aikoina), minä taas maanittelemaan, minkä tuloksena Jeppe noukki kapulan uudelleen suuhunsa (sillä tavalla kevyesti ihan reunasta että pelkäsin sydän tykyttäen sen putoavan jälleen hetkenä minä hyvänsä) ja tipautti sen sitten erittäin laiskasti juuri ja juuri rannalle. Se oli siinä!

Arvostelu oli oikein mukava (tuomarina Simo Syrilä). Sosiaalinen käyttäytyminen: Miellyttävä, ystävällisesti muihin koiriin ja ihmisiin suhtautuva koira. Haku ja laukaus: Laaja ja vauhdikas haku. Innokasta työskentelyä enimmäkseen maavainulla. Yhteistyö hyvä. Jäljestys: Tehokas työskentely maa- ja ilmavainuisesti. Suhteellisen varma suoritus, jälki selvästi kiinnosti. Hyvä suoritus, kaato kiinnosti. Vesityö: Epäröinnin jälkeen reipas suoritus. Toi pukin rannalle. Tottelevaisuus: Hyvä. Yhteistyö ja yleisvaikutelma: Toimii hyvin, miellyttävä kokonaisuus. Kokonaisarvostelu: Hyväksytty.

Ylimääräisenä palkintona (mitalin ja rapsutusten lisäksi) jätin puuttumatta asiaan, kun Jeppe juuri äsken kaivoi kynityn pukkinsa kassista ja perkasi sitä vähän lisää. Tikkuja on nyt sikin sokin olohuoneen lattialla. Kohta ei ole sorsapukista enää puukapulaakaan jäljellä :)

Veljekset Paavo (vas.) ja Jebu SPA1-mitalit kaulassaan. Veljesrakkautta ei liiemmin leijunut ilmassa poikien kohdatessa: tytöt kiinnostivat enemmän, ja isoveljen oikeudella (+ iskän ja sedän poissaollessa?) Paavo jopa vähän murahteli Jebu-pahnanpohjimmaiselle.

Lomat on pidetty aikaa sitten, ja olemme palanneet arkirutiineihin. Ei oikein edes muista mitä kesästä voisi raportoida.. No, jos vaikka sen että vesinoutoa on harjoiteltu jokusen kerran ja se sujuu yleensä melko hyvin. Tänä aamuna Jebu tosin toi vähän kankeasti riistapukkia rantaan. Meinasi jo hermot mennä, kun se hyvän alun jälkeen kerta toisensa jälkeen pudotti pukin kesken matkan ja siirtyi tutkailemaan muita kiinnostavia asioita. Tai no, riistapukista ei oikein voida enää puhua, koska pukkiparka oli eräänä mystisenä kesäyönä kynitty olohuoneessamme aivan siivettömäksi - ei ole enää kuin sorsan hajua jäljellä, jos sitäkään.

Jebun ruokavalio on muuttunut. Lomailimme heinäkuussa Visulahdessa, jonka lähettyvillä toimii "Rahulan Rehu" -niminen eläintarvikekauppa. Ostin sieltä kokeiluluontoisesti Neu-tuoreruokapötköjä, jotka tuntuvat sopivat Jebun mahalaukulle ja kulinaariseen makuun erinomaisesti. Ihan kuin koira olisi virkistynytkin silmissä, vaikkei se mitenkään flegmaattinen sitä ennenkään ollut. Turkuun palattuamme tilasin Neuta suoraan Porin tehtaalta 25 kg rahtina (koko piskuinen pakastimemme piti tyhjentää muista ruuista sitä varten). Ilokseni olen huomannut että myös Lempimuona ja Karvakorva myyvät Neuta, joten sitä siis saa Turustakin. Tällä hetkellä puolet Jeebenin päivittäisestä ruoka-annoksesta koostuu Neusta, toinen puoli Bento Kronen -nappuloista. Royal Canin ei oikein enää uppoa. Sitä paitsi, koirulin kakka on muuttunut tummemmaksi ja kiinteämmäksi Royal Caninista luopumisen jälkeen, joten sitä ei tule minunkaan ikävä :) Kunhan Bento Kronen -säkki tyhjenee, otan vielä kokeiltavaksi JahtiVahdin, se kun on selvästi se edullisin vaihtoehto ja sen lisäksi vehnätön.

.. mutta ihmisen ruokakin kelpaa koiralle yhä paremmin kuin hyvin. Viime viikolla matkoilla ollessani sain koiranhoitaja-äidiltäni tällaisen tekstarin: "Ostoksilla ollessamme koira syönyt tekemäni lihamurekkeen, josta piti viedä osa mummille." 700 g herkkua parempiin suihin.. ?

Jebu nauttii Ruissalon auringosta.

Koirapuistossa. Jeppen bravuuri on yhä vielä takaa-ajettavana oleminen, mutta tässä kuvassa ollaan lepohetkellä ja ihmetellään, kuka on saapumassa portista.